ETUSIVU | KALUSTO | HÄLYTYSOSASTO | NUORISO-OSASTO | YHTEYSTIEDOT | HÄLYTYKSET


Tervetuloa Ryttylän VPK:n kotisivuille.

Ryttylän VPK:n asema sijaitsee Hausjärven kunnassa, Ryttylän kylässä.Palokunnalla on sammutussopimus Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen kanssa siten että palokunnasta lähtee sammutusyksikkö liikkeelle 10 minuutin kuluttua hälytyksestä.

Palokunnan tehtävämäärät ovat olleet kasvussa jo useamman vuoden, nyttemmin hälytystehtäviä kertyy noin 50-70 kappaletta vuositasolla. Tavanomaisten hälytystehtävien lisäksi suoritamme erilaisia työtehtäviä joista mainittakoon ensiapupäivystykset sekä palovartioinnit.

Palokunta koostuu Hälytysosastosta, jossa toimivat kaikki 18-vuotta täyttäneet. Lisäksi palokunnallamme on Nuoriso-osasto jossa nuoret harjoittelevat palomiesten perustaitoja ensiavusta sammuttamiseen asti.


Toiminnassa Ajankohtaista

28.11 - Päivä paloasemalla




Tule tutustumaan palokuntatoimintaan Ryttylän VPK:lle Ohikulkutielle lauantaina 28.11! Ohjelmassa paljon toimintaa, toiminnan esittelyä sekä toimintaa myöskin perheen pienimmille!